keskiviikkona 19. marraskuuta 2008

Calypso's Felicia loistaa kuin enkeli

Calypso's Felicialla -tutuille vain Feli- teetetään pennut, kun se on saanut vielä yhden vKUMA:n agilitystä ja jollon siitä tulee agilityvalio. Feli loistaa myös uudessa lajissa virtuaalikissoille tarkoitetussa kissatanssissa. Ensimmäiset kisat ja Feli voitti koko luokan pistein 29. Ensimmäinen KUPA! Mahtavaa... Ei voi muuta kuin taputtaa Felille ja sanoa, että Felillä on rytmi veressä!


Olen saanut hankittua Calypsoon myös vanhan kissamme takaisin Calypso's Ophelian, joka asusti ennen Vikatikin hoitolassa. Offy on sopeutunut hyvin takaisin Calypson elämään ja alkaa kisaamaan normaalisti muiden kissojen tavoin. Hänelläkin olisi tarkoitus teettää jonkunlainen pentue. Mutta katsotaan nyt...
Laittakaa pliis komenttia, tää blogikin on uusiutunu vähän :)

keskiviikkona 12. marraskuuta 2008

Calypso on täällä taas!

Moi taas pitkästä aikaa!
Kesällä tein Calypsosta liian suuren itselleni. Halusin kunniaa ja mainetta, josta en kuitenkaan loppujen lopuksi hyötynyt yhtään mitään. Lopulta en enää jaksanut ylläpitää Calypsoa, koska kaikki oli niin virallista. Nyt syksyllä innostus palasi ja pienensin huimasti Calypsoa. Uudistin Calypson leiskan paljon kodikkaamaksi, eikä niin viralliseksi. Nykyään ainoa tavoitteeni on saada virtuaalimaailman hyvin kisatuilta vanhemmilta hyviä, terveitä pentuja.

Mielestäni ei ole tärkeää kissalan koko, kunnia tai kissojen määrä. Mielestäni tärkeintä on hyvä laatu, jonka saa ajan kanssa hyväksi. Toivon, että tämä on herätys myös niille, jotka kaavailevat kissalastaan jotain suurempaa, kuin mitä psyykkiseltä tasoltaan jaksaa. Itselläni on nykyään myös domain: www.avrilfani.com, jonka ylläpitämiseen menee aikaa. Toivon, että kaikki virtuaalikissastelijat ymmärtävät tämän.

B-pentue, jota kaavailin jo keväällä, on pikku hiljaa tuloillaan. Luultavasti ensi vuoden puolella kuitenkin, sillä Calypso elää reaaliaikaa. Sitten, kun Feli ja Kessu saadaan valioiksi, voidaan Feli astuttaa. Siinäkin saattaa mennä vielä tovi, mutta kuitenkin B-pentueen tulo vihdoin lähestyy. Kuten sanoin, minulla ei ole silti mikään kiire astuttaa Feliä, ennen kuin se on valio.

Nyt täytyisi saada koodattua vielä Calypson leiska lopultakin kuntoon ja avata sivut sekä kirjoittaa affilaisille kirje ja tutustua uusiin kissaloihin. Kommentoikaahan ja laittakaa terveisiä!

keskiviikkona 21. toukokuuta 2008

Uusi layout

Calypsossa on uusi oranssi sävyinen layout! Se on mielestäni paras Calypson layout tähän mennessä. Ihanat värit ja varsinkin ihanat kuvat!

Hoitajatoiminta koki kovan kolauksen myös layoutin vaihtuessa. Edellisessäni viestissäni kerroin, että hoitajatoimintaa laajennetaan. Nyt tapahtui kuitenkin päin vastoin. Hoitajatoiminta siis loppui täysin. Tai ei ihan täysin... Nimittäin valitsin hoitajista yhden kissalatytön: Seikun. Seikku on ollut Calypson ensimmäinen hoitaja, joten koin, että hänen pitää olla myös viimeinenkin. Eikä se ollut ainoa syy! Seikku kirjoittaa todella pitkiä ja hyviä. Hänellä onkin äidinkieli 10 koulussa.

Lopuksi vielä laitan eilen lähettämäni affikirjeen tähän alle:

Heips affilaiseni,
pari hiatusta Calypso on kokenut sitten viime affikirjeen, mutta nyt ollaan taas tukevasti pystyssä. Calypsossa vaihtui layout, joten sitä saa käydä ihastelemassa. Mielestäni se on paras Calypson layouteista ikinä!  Toivottavasti kaikki tulee kommentoimaan. Uuden layoutin myötä, myös hoitajatoiminta poistui ja otin yhden kissalatytön Seikun, joka on ollut Calypsossa aivan alusta. Päätin, että kun Seikku on ollut ensimmäinen hoitaja, se saa olla myös viimeinen hoitaja.

Sitten kisamenestystä. Kissat ovat menestyneet hyvin. Jotkut kissan ovat huonompia, jotkut parempia. Calypso’s Felicia tarvitsee yhden vKUMA:n, niin siitä tulee agilityvalio. Calypso’s Joker tarvitsee vielä kaksi vKUMAa valioituakseen. Calypso’s Jagello kisaa tempuissa TAVA luokassa ja Calypso’s Ramanda EDI luokassa. Siinä on menestyneimmät kissani.

Minusta on tullut jo hetki sitten temppuliiton tuomari, joten minua voi pyytää tuomaroimaan. Yleensä kyllä tuomaroin, siinä kun niin paljon vaivaa ei ole. Onneksi myös tuholaistorjuntaliitto saatiin pystyyn ja nyt olisin innokas tuomariksi siinäkin lajissa, jos tuomarit nyt siihen otetaan, toivottavasti.

Olemme ottaneet Welho pankkitilin käyttöön, niin kuin monet muutkin kissalat ja kennelit. Toivoisin, että mahdollisimman monet ottaisivat järjestelmän käyttöön, jotta saataisin kissojen maksut, ulkoasu maksut sun muut maksut tilien kautta maksettua. Jos et halua virtuaalista pankkitiliä, hanki edes VRL-tunnus, jonka saa Virtuaalisesta ratsastajain liitosta, jotta saisit maksettua tilin omistajille heidän tililleen.

Käykäähän kaikki äänestämässä Calypsoa Virtual Awardissa sekä viihdekeskuksessa, kiitos! Tulkaahan vastikselle!

Kuva: www.heikkisiltala.com

lauantaina 10. toukokuuta 2008

Menestystä


Hei taas!

Nyt on paljon tapahtunut Calypsossa ja tulee täst edeskin tapahtumaan. Vaikka kävijöitä on ollut yllättävän vähän -joka johtunee huonosta ulkoasusta- ei toimintaa ole puuttunut.

Calypso sai virtuaalipankki Welhon tilin, jonne voi jokainen VRL-tunnuksen omaava ihminen antaa virtuaalista rahaa ja näin auttaa Calypsoa ja muita virtuaalisia paikkojani.
Calypso kuuluu tätä nykyä myös virtuaalikylä Caesarin tonttiluetteloon, joka on muuten minun ylläpitämä. Kaikki kissalat ja kennelit voivat suunnata katseensa sinne.

Calypso's Felicia niitti Calypsolle mainetta, kun sai neljännen vKUMA:nsa. Vielä yksi vKUMA, niin tästä tyttösestä tulee agilityvalio. Sitten Feli pääsee ansaitulle lomalle... mutta vain kisoista. Sitten hänestä tulee emo, toivottavasti terveille pennuille. Vielä muutama kisa agilitystä, niin sitten hän on elämänsä agilitykisat kisannut. Eläkkeelle hän ei kuitenkaan vielä pääse: onhan niitä muitakin lajeja, joista voi valioitua tai saada vain muuten kunniaa

Suunnitelmissa on myös tehdä hoitajille paremmat palvelut. Jokaiselle hoitajalle luodaan oma yksityinen sivu, johon tulee hoitajatiedot sekä viimeisin kirjoittama hoitotarina.

Tekstin kuva Andreas Solberg, Flickr

tiistaina 22. huhtikuuta 2008

Suunnitelmia








Ensinnäkin sanon tähän alkuun, että vanha teksti on poistettu. Se palaa takaisin, sitten kun tarina on saatu valmiiksi. Nyt ei ole kuitenkaan innostusta jatkaa, joten saatte luvan odottaa.

Suunnitelmia, suunnitelmia. Siis uutta pentuetta mietitään. Emona toimisi Calypso's Felicia ja isänä Quelsin Kestosuosikki (yllä kuvat) eli tällä kertaa ocicat pentue, vaikka ocicattejä en kasvatakkaan. Syy on se, että niitä on niin hirmu vähän virtuaalimaailmassa, joten minun tehtäväkseni on näköjään jäänyt lajeentaa sitä kantaa :) Haluan saada kuitenkin ensiksi Felistä agilityvalion, joten agikisoja kaipaamme lisää. (Olen päättänyt pitää temppukilpailuita, koska niitä on melkeinpä vielä vähemmän.)

Sitten olen ajattelut hieman laajentaa hoitajatoimintaa. Eli laittaa kursseja, kauppaan lisää tuottelita ja jopa hoitajille kerran kuukaudessa arvosanat. Miltäs kuulostaa?